Tässä se nyt on, Tampere Maraton 2015, matkana puolimaraton.
Saavuttiin paikalle hyvissä ajoin ja ehdittiin vähän syödä välipalaa ja vaihtaa vaatteet. Käväistiin vessassa ja napattiin LähiTapiolan kojulta lahja ensijuoksijoille. Vähän yhdentoista jälkeen vietiin tavarat säilytykseen ja sen jälkeen sitä oikeastaan vasta alkoi ymmärtämään mihin sitä on päänsä pistänyt.
Aamulla sääennuste lupaili +18 mutta lämpötila oli tuossa vaiheessa yli +20. Laitoin lippiksen päähän ja täytin pullon hartsportilla. Lähtö tapahtui 12.00 ja vaikka sitä kuinka oli suunnitellut juoksevansa omaa vauhtia niin kyllä siinä vaan paineltiin ensimmäiset kilometrit jopa pari minuuttia lujempaa mitä olin suunnitellut.Tässä vaiheessa pisti silmään maratoonarit jotka pinkoivat meidän puolikkaankin juoksijoiden ohi sellaista vauhtia että olisin itse tipahtanut vauhdista jo sadan metrin kohdalla. HuH!
Ensimmäiset kolme kilometriä meni hyvin, sitten alkoi hyytyä. Kehossa tapahtui jotain eikä se ollut selitettävissä ainoastan vauhdikkailla enmsikilometreillä.
Olin niiin vihainen itselleni että olin lähtenyt liian lujaa, syke pomppi 180ssa ja hidastin vauhtia, omaa juoksua olin kuitenkin lähtenyt tekemään. Jopa oma hengitysrytmi tuntui olevan ihan sekaisin! Puhuminen oli ihan kummallista puuskuttamista ja koko kropasta oli voimat jossain hävikissä.
Aurinko porotti ihan mukavasti ja yritin kovasti juoda.
3km huollosta join vesilasillisen ja 7kilometrin kohdalla pysähdyin huoltopisteelle ottamaan urkkajuomaa ja vettä. 3-8km väli sisälsi yllättävän paljon ylämäkeä.
Syke pysyi edelleen 180kohdalla ja kuumuus tuntui koko kropassa. Tajusin ettei näillä sykkeillä juosta koko matkaa joten vaihdoin kävelyyn siksi aikaa että sykkeet laskee 160>, sen jälkeen taas hölköteltiin eteenpäin. Sykkeet kiri hyvin nopeasti takaisin 180. Jossain 8km kohdilla tuli täysi stoppi. Kroppa teki lakon ja nojasin aitaan, siinä huilailin minuutin ja ajattelin mikä meni vikaan. Keskeyttäminen kummitteli mielessä sillä jo 10km kohdille pääsy tuntui tekevän tiukkaa. Kävelyksi taas ja parinsadan metrin jälkeen oli joku liikenteenohjaaja joka kehotti juomaan vettä, tsemppasi eteenpäin. Siinä vaihdoin taas juoksuksi ja seuraavalla huoltopisteellä täytin pulloni vedellä ja vedin pisteeltä vettä ja urkkajuomaa, yksi kupillinen päähän.
Jotenkin kummasti ensimmäinen kymppi saatiin täyteen, aikatavoitteet heitin romukoppaan tässä vaiheessa, tavoite oli enää päästä maaliin. Kaikki ahdisti, ärsytti lippis päässä ja joku järjestäjistä sen multa ottikin talteen ja vesipullokin tuotti ärsytystä. Hassuinta oli kun oltiin lähellä stadionia niin moni kannusti ja tsemppasi että "enää pari kilsaa maaliin" , kärki kun juoksi meidän ohi juuri ennen 9km kohtaa :D
Tasaisin sykkeet taas Sinne 160tienoille ja lyllersin eteen hitaasti mutta varmasti, se yleisön ja järjestäjien tsemppi oli ihan mieletöntä! joka huoltopisteeltä otin vettä ja täytin pulloni, pullosta matkalla suuhun ja päähän vettä. 18kilometriä kun olin mennyt annoin luvan itselleni vaihtaa kävelyyn kahdeksi minuutiksi, juoma hölskyi mahassa eikä siis jostain syystä imeytynyt. Kävelyn jälkeen juoksuksi, sykkeet pysyi 170kohdilla. Aikaa oli mennyt jo niin kauan että tiesin juoksevani ihan viimeisenä, maratoonarit toki teki vielä kanssani matkaa. Siinä vaiheessa kun tultiin stadionin lähelle alkoi kyyneleet nousta silmiin, stadionille kun tultiin niin taputukset oli valtavat ja se kannustus ! minä lyllersin minkä jaksoin, näin miehen maaliviivalla ja jostain sain voimaa juosta lujempaa.
MAALI! Minä tein sen! Vaikka kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan niin en antanut periksi, vaan pääsin perille. Maalissa mitali kaulaan, kävelin varjoon ja makasin maassa. Samalla tajusin että pitää päästä vessaan, kävelin paljain jaloin ja viileä maa tuntui ihanalta. Vessakäynnin jälkeen tuli ihan järkyttävän kylmä, lähdettiin maalihuoltoon syömään keittoa ja juomaan. Oma olo oli oikeasti heikko, yksi lusikallinen ja taas vessaan. Matkalla vessaan nousi oksennus ja oksensin lähimpään roskikseen, kylmyys oli ihan järkyttävä ja tajusin että pyörryttää. Makasin varjossa jalat seinää kohti hetken kunnes pääsin jatkamaan matkaa vessaan, jopa puhuminen oli hankalaa. Taas takaisin ruokapöytään, mehua meni laIllinen ja taas alkoi pyörryttää. Kipinkapin ulos oksentamaan ja sitten jalat pettikin alta. Seuraava havainto on siitä kun mies pitää jalkoja ylhäällä ja ea-väki tulee siihen, ne ihanat talutti minut ensiapuun vähän huilimaan ja ambulanssi kävi antamassa tunnin armonaikaa ennen tippaan laittoa. Ensiavussa makasin sängyllä ja pyrin juomaan pieniä määriä kerralla, sain lasillisen osmosalia ja olo alkoi kohenemaan, kylmyys jatkui mutta pysyin omin jaloin pystyssä. Mikälie oli kropassa mennyt sekaisin kun ei nesteet olleet imeytyneet. Lähdettiin autolle ja kohti ystävän kotia jossa kävin suihkussa, matkalla kotiin käytiiN pitsalla mutta olo oli edelleen niin heikko ettei syöminenkään oikein onnistunut, 1/4pitsasta meni alas, matkaevääksi hain kaupasta vähän kokista. Kotiin saavuttiin 22.00, join väkisin litran mehua, painuin sänkyyn. Nyt aamulla on jo nälkä ja olo alkaa olla normaali.
Aikaa meni yli puolituntia enemmän mitä piti. Mutta juostiinpa kumminkin.
Mitä jäi mieleen? Järjestelyt sujui hyvin ja kaikki ihmiset oli ihania! Yleisöä oli mukavasti matkan varrella ja reitti oli kaunis! Pari tuntia juoksun jälkeen oli olo ettei enää ikinä , mutta matkalla jo oli jotain puhetta Tahkon vuorjuoksusta, siellä oli kuulemma 12km matkatkin joka ei olisi niin paha rasti kuin tuo puolikas ;)
