Näytetään tekstit, joissa on tunniste vääristynyt minäkuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vääristynyt minäkuva. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Liikkumattomuus morkkis


Tuleeko teille koskaan morkkista siitä ettei ole päässyt liikkumaan? Minulle tulee.
Mä olen tavallaan kalenterin orja, suunnittelen yleensä maanantaina mitä kaikkea viikon aikana pitäisi ehtiä tekemään. 
En välttämättä kirjaa niitä ylös vaan ne pysyy minun pääni sisällä.
Tälle viikolle suunnittelin esimerkiksi
12kilometrin juoksun, jalka-,käsi-,keskivartalontreenin,kahvakuulailun,kävelylenkin ja vapaapäivän. Tähän mennessä olen tehnyt kaiken muun paitsi vapaapäivän ja kahvakuulailun.

Joskus on viikkoja jolloin suunnitelmat ei pidä. Harvemmin kyse on jaksamisesta vaan siitä ettei harjoittelulle löydä aikaa. Mies tekee  pitkää työpäivää ja kun kotona on pieniä lapsia niin ihan heti en ala pienimpien kanssa heiluttelemaan isoja painoja kotona. Usein teen jumpan päivöuniaikaan ja valitettavan usein pinkaisen lenkille vasta 21.00. Joskus iltamyöhällä on vielä monia juttuja tekemättä (pyykit,tiskit jne..) ja homma jää.

Mitä tapahtuu silloin kun liikunta jää?
Kaikki on ihan hyvin jos en ole sillä viikolla pitänyt vielä vapaapäivää, pidän sen vapaan nyt. No big deal siis.
Mutta jos sillä viikolla on ollut jo vapaapäivä tai jopa kaksi niin se alkaa kalvamaan. 
Kuvittelen ja näen peilistä miten turvotusta (muka!) on koko kehossa ja ne olemattomat lihakset surkastuvat silmissä. Olemus on jotenkin plösö ja päässä kalvaa kuinka kaikki tehty työ on kadonnut kuin tuhka tuuleen. 
Mietin millä korvaisin tämänkin menetetyn liikkumattomuuden ja vahingossa saatan huomata steppaavani jaloillani paikallaan.
Sairasta sanon minä.


Mieli on edelleen siis hukassa. Sen kanssa on tekeminen, varmaan pitkäkin. Peilistä ei vielä katso se minä jonka sieltä pitäisi katsoa, minä näen väärin.

Se että tiedostan tämän on jo askel oikeaan suuntaan, askel terveempään liikkumiseen. Askel kohti sitä liikunnallista minää joka osaa tehdä ja olla tekemättä kokematta siitä syyllisyyttä.

Kohti sitä siis.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Mitä kuuluu?

Kiitos hyvää! Pt asiakkuutta on takana nyt          10viikkoa ja muutoksia on tapahtunut huimasti!
*5vkoa sitten paino oli -5kg, sen jälkeen en ole käynyt puntarilla
*keho on muokaantunut jo jonkin verran, selkäläskit on hävinneet ja olo on ryhdikäs
*kroppa ottaa treeniä vastaan ihan mielettömän hyvin; painoja on nostettu salilla aloituksesta 2-30kg liikkeestä riippuen.
*pk-juoksun keskinopeus on noussut melko paljon, itseasiassa kilometrivauhti on vähän yli minuutin nopeampi
* into tehdä on kova, liikkuminen on kivaa!
*maha on jatkuvasti täynnä, nälkää en näe. Syön samaa mitä muutkin meidän perheessä.
*kotitreenejä on 1-3krt/vko, salilla käyn 2krt/vko. Kotitreeneissä on usein mukana joukko pienempiä jumppaajia.

Pään kanssa on vielä työtä, paljon työtä! 
Tässä kuluneella viikolla tehtiin sellainen päivän reissu Helsinkiin ( 400<km suunta) ja annoin itselleni luvan vapaaseen syömiseen koska se on normaalia, tervettä ja sallittua kun sitä tekee silloin tällöin ja kohtuudella.
Aamupalaksi puuroa, lounaalla mäkkärissä salaatti, välipalana banaani ja skyr. Sitten repesi maailma: päivälliseksi ABCllä vuohenjuustobroileri jonka kanssa light kola ja paljon salaattia, autoon mukaan 120g irtokarkkia. Kotona iltapalaksi omena.  Tiedostan että tuo oli ihan fine  koska se oli se yksi kerta, yksi ylimääräinen päivä jolloin söin "ohi" enkä edes mitään mättö-övereitä, mutta silti!
Silti jostain hiipi itsesääliä korvaan kiljuva ankeuttaja joka huutaa,kuiskii,piikittelee mun korvaani kuinka lihava,ällöttävä Ja selkärangaton minä olen kun tuolla lailla söin ohi ja vielä ihan luvan kanssa!
Hyi minua, siinähän läski nyt jumppaan kun olet syönyt liikaa, kilot ei tipu ja perse leviää. Hyi sua!

Tästä, juuri tästä on päästävä eroon. Mieleni on. Vääristynyt ja sairas eikä se osaa ajatella ruokaa järkevästi, mieli joka näkee kaiken mustavalkoisena.
Miten tämä korjaantuu?