Seinämaraton 2016, 1/2maraton

Pelipaikalla oltiin ajoissa. Ehdittiin nähdä maratoonareiden lähtö ja tehdä viimeiset suunnitelmat.
Lähtö tapahtui 2h maratoonareiden jälkeen. Meitä oli yllättävän iso joukko lähtijöitä pienessä tapahtumassa, samalla toki lähtivät 7km juoksijat ja me jotka ajateltiin viihtyä matkalla vähän pidempään. Otin paikalta kuvia ja soitin vielä kotiin, kerroin että jännittää. Kovasti kotona vaikutti olevan luottavainen kannustusjoukko <3

Oltiin päätetty pyrkiä aikaan 2.50 ja sekään ei ollut todellakaan selvää että siihen päästään. Yksi kierros oli 7km eli kierroksia mentiin siis kolme.
Ensimmäisen kierroksen meidän mukana juoksi myös ystäväni isosisko. Hän lähti juoksemaan 7kilometrin juoksua, ihan mieletön nainen! Viisi vuotta sitten hän sai synnytyksen jälkeen epilepsiakohtauksen joka halvaannutti toisen puolen kokonaan ja nyt hän oli meidän kanssa juoksemassa, ajatelkaa!

Eka kierros meni superkevyesti, ystäväni kanssa puhuttiin paljon ja osaltamme yritettiin pitää tämä sisko meiningissä mukana. 3.5kilometrin kohdalla nappasin lasin vettä ja matka jatkui. Sää oli ihana! Aurinko välillä pilkisti pilvien välistä ja välillä kävi kevyt tuuli. Veikkaisin lämpötilaksi +20, ihan kiva kun ei ollut liian kuuma!
Kierros tuli täyteen, viimeisen sadan metrin kohdalla me lähdettiin uudelle kierrokselle ja sisko juoksi maaliin, taputettiin ja kannustettiin. Tässä vaiheessa otettiin taas juomat, lasi urkkajuomaa ja lasi vettä.
Toinenkin kierros sujui hyvin, mä en kestä miten ihania toi maratonväki on! Aivan ihanan kannustavaa ja tsemppaavaa! Ihania! 

10.5km kohdalla oli taas piste, urheilujuomaa ja vettä taas, olo oli edelleen hyvä ja kevyt. Luottavainen. Juttu luisti, aurinko paistoi ja kevyt askel vaan rullasi eteenpäin. Taisin ihan ääneen sanoa että menee kevyesti, pelottavan kevyesti.

14kilometriä tuli täyteen, kaverin isä kysäisi voinut maalialueella samalla kun hörpittiin juomapisteeltä juomia. Taisin heittää että että ei oloja, joten vointi on ollut edelleen hyvä.

Viimeiselle kierrokselle lähdettiin luottavaisina, oltiin pari minuuttia pelattu aikaa sisään just in case, tiedettiin ja puhuttiinkin viimeisestä kierroksesta mentaalikierroksena. Jossain vaiheessa askel alkoi painaa, ehkä jossain 17kilometrin kohdalla? Kauhea jano ja tuntui ikuisuudelta päästä juomapisteelle joka oli 500'metrin päässä! Tuli se sieltä, naiset kysyi että joko ollaan kohta maalissa ja mikä fiilis? Kerroin että nyt enää viimeiset 3.5km ja ollaan jo pisteessä "ei enää ikinä". Seuraava kilometri oli tus-kaa! Mulla alkoi nestehukka oireet vaivata; oksetti ja oli kylmä. Sanoja ei enää vaihdettu, nyt vaan painettiin eteenpäin. Mietin mielessäni jäljellä olevaa matkaa ja vertasin sitä omaan kotilenkkiin että missä kohtaa sitä oltaisiin nyt jos sillä lenkillä olis. Iho oli kananlihalla ja kokoajan järkyttävä jano, nihkeä hiki ja alkoi ehkä vähän heikottaa. Puhuttiin että ei ainakaan täysmatkaa ikinä.
Viimeinen kilometri tuntui ikuisuudelta, stadioni näkyi ja kuului mutta ei tuntunut lähestyvän ikinä.

Taidettiin luvata että nyt vaan vedetään maaliin ja sitten kunnon palauttelut.
Stadionille saavuttiin ja mulla taas nousi kyyneleet silmiin. Kuului taputusta ja jostain kummasta viimeiselle sadalle metrolle löytyi vielä joku hullu loppukiri.
Ihan hullua! Me tehtiin se! Voittajia! Aika oli 2.50 eli aika hyvin laskettu vauhti!

Maalissa monta lasillista mehua naamaan, istumaan ja puhelua kotiin. Olo oli yllättävän hyvä, pientä heikotusta ja juoma tuntui ikävältä mahassa.
Jätettiin nälän ja olon takia palauttelut väliin ja suunnattiin makuunin kautta syömään. Kanapastaa ja kotikaljaa ja olo alkoi kohentua.

Kotona odotti lapset ja mies, lämmin ulkosauna ja mulle oli tehty ihan oma vihta! Illasta join paljon vettä ja söin yksin kaikki irtokarkit ihan hyvällä omalltunnolla. Iltapalaksi vielä kaurapuuro raejuustolla ja menin nukkumaan.
Yö olikin sitten täynnä oloja, palelti ja seuraavassa hetkessä hikosin märkänä. Pian taas palelin.
Aamulla olo oli jo normaali, tämä päivä on menty pitkillä päikkäreillä ja kävin vähän palauttelemassa kävellen koiran kanssa. Ruokahalua ei oikein ole mutta olen yrittänyt syödä.
Se eienääikinä muuttui jo yhdeksi polkujuoksukympiksi, syksyn puolikkaaksi ja jossain vaiheessa kesää ajateltiin juosta ihan aikaa vastaan kymppi.

Olo on ihan mieletön! Mä tein sen, ei askeltakaan kävelyä kuten ekalla kerralla. Ihan rehellisesti juoksin hitaasti koko matkan! Olo on niin loistava, voittajaolo!

Valmistautuminen puolimaratonille

Tässäkin asiassa on ainakin kahta koulukuntaa. Toisten mielestä puolikkaalle ei tarvitse sen kummemmin valmistautua , toiset (minä myös) taas ovat sitä mieltä että valmistautuminen on järkevää. 

Mä en tiedä onko näillä mun valmistumiselle fyysistä merkitystä mutta selkeä vaikutus sillä on omaan mentaalipuoleen.

 

Juoksu on lauantaina. Ma-ke treenasin normaalisti (pl raskaat jalkatreenit) torstaina pidin vapaan, tänään perjantaina käyn tekemässä kevyen kävelylenkin.

Keskiviikkoon asti söin normaalisti, torstaina siirryin plussakaloreille. Lisäsin ruokavalioon hieman lisää riisiä, otin välipalaksi banaanin ja jälkkäriksi hedelmiä, join pari lasia maitoa päivässä. Vettä juon normaalistikin sen 2.5-3l/pv joten siihen ei tarvinnut satsata.

Perjantaina aamupalalla söin vähän ennemmän puuroa kuin normaalisti, laitoin vähän enemmän raejuustoa, lasi maitoa. Lounaalla kalakeittoa, kurkkua ja jälkkäriksi appelsiini. Vähän päikkäreitä ja lepoa. Välipalalla kahvia, rahkaa mustikoilla ja banaanilla, pari riisikakkua salaatilla ja juustolla.  Protskupatukka kaupassa nälkään. Päivällisellä ranskalaisia ja nakkeja, vihanneksia. Pari irtokarkkia. Iltapalana Alku-puuroa.

Plussakaloreille siirtyminen pariksipäiväksi on aika helppoa ja niiden lisääminen yllättävän simppeliä. Sisällöllä kuitenkin on väliä; 2riviä valkosuklaata tuo saman määrän kaloreita kuin esimerkiksi 2purkkia maitorahkaa tai kolme keskikokoista appelsiinia. 

Syöminen on ehkä parasta ikinä joten mä sijoitan mun plussat viisaasti niin että saan syödä mahdollisimman 

paljon, heh. Toki tuolla oli ne kahdeksan irtokarkkia jotka oli vähän sellainen turha mutta tulipa nekin nyt maistettua. 

Valmistautuminen kruunattiin kävely/hölkkä lenkillä koirien kanssa metsässä, nyt vain painellaan sänkyyn ja toivotaan pikaista unta.

Ps. Mähän onnistuin sitten melkein mokaamaan tämän osallistumisen. Ajattelin että just in case etsin maratonmaksun kuitin. No enpä löytänyt. Tajusin että olen ilmoittautunut mutta en maksanut tapahtumaa, hienoa Sanna!

Onneksi, onneksi sivuilta löytyi yhteystiedot ja itkukurkussa kerroin mitä on tapahtunut. (Ennakkoilmoittautuminen päättyi 4.5, huomenna olis vielä voinut ilmoittautua uudestaan mutta paikalla piti olla jo 11.00 kun puolikkaan startti on 14.00). Puhelimessa mukava mies kertoi ettei ole mittään hätää, maksele nyt ja ota kuitti mukaan. 

Ihanaa! 

Revanssin aika.

Mulla on tuolla varmaan kaksikymmentä blogipostausta valmiina joista puuttuu vain kuvat. Tämänkin tekstin olen kirjoittanut ensimmäisen kerran kaksi viikkoa sitten, kirjoitan nyt uudestaan ja lisään kuvia Jotka eivät aiheeseen kuulu. Anteeksi.

Kolme yötä. Kolme yötä puolimaratonin revanssiin. 

Alunperin ajatuksena oli "sitten ens vuonna" juosta tavoitteellisesti parempi aika. No, se ens vuosi tulikin yllättävän nopeasti ja tässä välissä oli pari muuttujaa kuten esimerkiksi talvi, liukkaus ja motivaatiopula. 

Tavoitetta siis täytyi muuttaa ja se muuttui nyt sellaiseksi että lähdetään tekemään sitä kuuluisaa omaa juoksua, pyritään pääsemään maaliin paremmassa voinnissa kuin viimeksi ja mielellään alle kolmeen tuntiin. 

Syksyllä oli puhetta lähteä sitten taas Tampereelle tekemään oikeasti kunnon revanssi, aikatavoitteineen. Niin ja kesällä lähdetään tekemään hyvää aikaa kympille.

Jossain välissä tähän puolikkaaseen oli aikaa kolme kuukautta. Silloin mä kovasti suunnittelin kuinka ensi viikolla aloitan tavoitteellisen lenkkeilyn. Kuten arvata saattaa sitä ensiviikkoa ei tullut koskaan. Piti ottaa käyttöön plan B ja tehdä testijuoksu kaksi viikkoa ennen h-hetkeä. Kävin kokeilemassa jaksaisiko sitä hölkötellen 11kilometriä.  No jaksoihan sitä! Tokikaan tuo 11kilometriä ei ole sama kuin 21.1km, mutta antoi toivoa kuitenkin. 

Vauhti ei ollut vieläkään päätä huimaava MUTTA edistystä on talven aikana tapahtunut, vaikka lenkit on olleet 4-7km max kaksi kertaa

 viikossa. Tokihan tässä talven aikana on tullut tehtyä kaikenlaista liikuntaa 5-6krt/vko ja painokin on tippunut 21kiloa. 

Vielä syksyllä mukavalla vauhdilla juostuun kymppiin meni  pääsääntöisesti 1.30h. Nyt kun testasin tuon pidemmän lenkin niin kymppi meni aikaan 1.19 ja edelleen mentiin mukavalla vauhdilla.

Tein maanantaina myös yhden virhearvioinnin. Ihan vain muistutuksena itselleni kirjoitan että tuon toisen puoliskon kanssa juostu hidasvauhtinen pk-lenkki ei välttämättä ole sama kuin yksin juostu hidasvauhtinen pk-lenkki. 

Silloin kun mies harppasi yhden juoksuaskeleen minä otin kolme. Tälläinen persjalkainen, venyttäen 161cm pitkä hukkapätkä ei vastaa samaa kuin 182cm jänis. Tultiin 5kilometrin lenkki 7minuuttia nopeammin kuin olen ikinä yksin tullut. Seitsemän minuuttia on oikeasti paljon noin lyhyelle matkalle ja vertaan tässä omaa edellistä parasta aikaani.

Maanantaina luovuin pk-lenkin ajatuksesta ensimmäisen viiden metrin jälkeen, keskisyke oli kevyt 172 ja max 185. Olipa lenkki! Mutta tiedänpä nyt kenet pyydän mukaani seuraavalle vauhtikestävyyslenkille, ainakin vauhti on taattu.

Revanssista sitten sunnuntaina, saa nähdä miten akan käy.

Miten meni noin omasta mielestä?

Tässä se nyt on, Tampere Maraton 2015, matkana puolimaraton.

Saavuttiin paikalle hyvissä ajoin ja ehdittiin vähän syödä välipalaa ja vaihtaa vaatteet. Käväistiin vessassa ja napattiin LähiTapiolan kojulta lahja ensijuoksijoille. Vähän yhdentoista jälkeen vietiin tavarat säilytykseen ja sen jälkeen sitä oikeastaan vasta alkoi ymmärtämään mihin sitä on päänsä pistänyt.

Aamulla sääennuste lupaili +18 mutta lämpötila oli tuossa vaiheessa yli +20. Laitoin lippiksen päähän ja täytin pullon hartsportilla. Lähtö tapahtui 12.00 ja vaikka sitä kuinka oli suunnitellut juoksevansa omaa vauhtia niin kyllä siinä vaan paineltiin ensimmäiset kilometrit jopa pari minuuttia lujempaa mitä olin suunnitellut.Tässä vaiheessa pisti silmään maratoonarit jotka pinkoivat meidän puolikkaankin juoksijoiden ohi sellaista vauhtia että olisin itse tipahtanut vauhdista jo sadan metrin kohdalla. HuH!

 Ensimmäiset kolme kilometriä meni hyvin, sitten alkoi hyytyä. Kehossa tapahtui jotain eikä se ollut selitettävissä ainoastan vauhdikkailla enmsikilometreillä.
 Olin niiin vihainen itselleni että olin lähtenyt liian lujaa, syke pomppi 180ssa ja hidastin vauhtia, omaa juoksua olin kuitenkin lähtenyt tekemään. Jopa oma hengitysrytmi tuntui olevan ihan sekaisin! Puhuminen oli ihan kummallista puuskuttamista ja koko kropasta oli voimat jossain hävikissä.
Aurinko porotti ihan mukavasti ja yritin kovasti juoda.
3km huollosta join vesilasillisen ja 7kilometrin kohdalla pysähdyin huoltopisteelle ottamaan urkkajuomaa ja vettä. 3-8km väli sisälsi yllättävän paljon ylämäkeä.
 Syke pysyi edelleen 180kohdalla ja kuumuus tuntui koko kropassa. Tajusin ettei näillä sykkeillä juosta koko matkaa joten vaihdoin kävelyyn siksi aikaa että sykkeet laskee 160>, sen jälkeen taas hölköteltiin eteenpäin. Sykkeet kiri hyvin nopeasti takaisin 180. Jossain 8km kohdilla tuli täysi stoppi. Kroppa teki lakon ja nojasin aitaan, siinä huilailin minuutin ja ajattelin mikä meni vikaan. Keskeyttäminen kummitteli mielessä sillä jo 10km kohdille pääsy tuntui tekevän tiukkaa. Kävelyksi taas ja parinsadan metrin jälkeen oli joku liikenteenohjaaja joka kehotti juomaan vettä, tsemppasi eteenpäin. Siinä vaihdoin taas juoksuksi ja seuraavalla huoltopisteellä täytin pulloni vedellä ja vedin pisteeltä vettä ja urkkajuomaa, yksi kupillinen päähän.

Jotenkin kummasti ensimmäinen kymppi saatiin täyteen, aikatavoitteet heitin romukoppaan tässä vaiheessa, tavoite oli enää päästä maaliin. Kaikki ahdisti, ärsytti lippis päässä ja joku järjestäjistä sen multa ottikin talteen ja vesipullokin tuotti ärsytystä. Hassuinta oli kun oltiin lähellä stadionia niin moni kannusti ja tsemppasi että "enää pari kilsaa maaliin" , kärki kun juoksi meidän ohi juuri ennen 9km kohtaa  :D
 Tasaisin sykkeet taas Sinne 160tienoille ja lyllersin eteen hitaasti mutta varmasti, se yleisön ja järjestäjien tsemppi oli ihan mieletöntä! joka huoltopisteeltä otin vettä ja täytin pulloni, pullosta matkalla suuhun ja päähän vettä. 18kilometriä kun olin mennyt annoin luvan itselleni vaihtaa kävelyyn kahdeksi minuutiksi, juoma hölskyi mahassa eikä siis jostain syystä imeytynyt. Kävelyn jälkeen juoksuksi, sykkeet pysyi 170kohdilla. Aikaa oli mennyt jo niin kauan että tiesin juoksevani ihan viimeisenä, maratoonarit toki teki vielä kanssani matkaa. Siinä vaiheessa kun tultiin stadionin lähelle alkoi kyyneleet nousta silmiin, stadionille kun tultiin niin taputukset oli valtavat ja se kannustus ! minä lyllersin minkä jaksoin, näin miehen maaliviivalla ja jostain sain voimaa juosta lujempaa.
MAALI! Minä tein sen! Vaikka kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan niin en antanut periksi, vaan pääsin perille. Maalissa mitali kaulaan, kävelin varjoon ja makasin maassa. Samalla tajusin että pitää päästä vessaan, kävelin paljain jaloin ja viileä maa tuntui ihanalta. Vessakäynnin jälkeen tuli ihan järkyttävän kylmä, lähdettiin maalihuoltoon syömään keittoa ja juomaan. Oma olo oli oikeasti heikko, yksi lusikallinen ja taas vessaan. Matkalla vessaan nousi oksennus ja oksensin lähimpään roskikseen, kylmyys oli ihan järkyttävä ja tajusin että pyörryttää. Makasin varjossa jalat seinää kohti hetken kunnes pääsin jatkamaan matkaa vessaan, jopa puhuminen oli hankalaa. Taas takaisin ruokapöytään, mehua meni laIllinen ja taas alkoi pyörryttää. Kipinkapin ulos oksentamaan ja sitten jalat pettikin alta. Seuraava havainto on siitä kun mies pitää jalkoja ylhäällä ja ea-väki tulee siihen, ne ihanat talutti minut ensiapuun vähän huilimaan ja ambulanssi kävi antamassa tunnin armonaikaa ennen tippaan laittoa. Ensiavussa makasin sängyllä ja pyrin juomaan pieniä määriä kerralla, sain lasillisen osmosalia ja olo alkoi kohenemaan, kylmyys jatkui mutta pysyin omin jaloin pystyssä. Mikälie oli kropassa mennyt sekaisin kun ei nesteet olleet imeytyneet. Lähdettiin autolle ja kohti ystävän kotia jossa kävin suihkussa, matkalla kotiin käytiiN pitsalla mutta olo oli edelleen niin heikko ettei syöminenkään oikein onnistunut, 1/4pitsasta meni alas, matkaevääksi hain kaupasta vähän kokista. Kotiin saavuttiin 22.00, join väkisin litran mehua, painuin sänkyyn. Nyt aamulla on jo nälkä ja olo alkaa olla normaali.

Aikaa meni yli puolituntia enemmän mitä piti. Mutta juostiinpa kumminkin.

Mitä jäi mieleen? Järjestelyt sujui hyvin ja kaikki ihmiset oli ihania! Yleisöä oli mukavasti matkan varrella ja reitti oli kaunis! Pari tuntia juoksun jälkeen oli olo ettei enää ikinä , mutta matkalla jo oli jotain puhetta Tahkon vuorjuoksusta, siellä oli kuulemma 12km matkatkin joka ei olisi niin paha rasti kuin tuo puolikas ;)

Juoksuähky

Se alkoi hiipiä varovasti. 

Joo, tänään vois koittaa mennä pururadalle vaikka ihan kävelemään.

Käviskö sitä tänään uimassa?

Ai lähdenkö pyöräilemään?

No ei, tänään pitää juosta Xmäärä kun huomenna on sitäjatätä ettei huomenna onnistu.

Juokseminen on edelleen kivaa ja onnistumiset kantaa eteenpäin. Kuitenkin takaraivossa kolkuttaa aika jolloin ei tarvitse orjallisesti juosta. Jolloin voi pinkaista sateeseen juoksemaan just sillä hetkellä hyvä määrä, eikä ole katastrofi jos tällä viikolla jättääkin sen juoksemisen yhteen lenkkiin ja ui sen edestä.

Enää neljä viikkoa ja sen jälkeen se oli hetkellisesti tässä. Neljä viikkoa ja sen jälkeen juoksen silloin kun huvittaa, miten huvittaa ja missä huvittaa. 

Nyt jo alkaa tuntemaan syyllisyyttä siitä kun joka ilta on jokin meno mihin lähden yksin. Juoksemaan, pyöräilemään, kiipeämään portaita.

Juoksemisen tavoitteellisuus ei ole syönyt iloa juoksusta mutta se on syönyt mieltä, spontaanisti ei juuri nyt lenkkeillä. Kaipaan lomaa niin paljon kuin lomaa voi kaivata kalenterin ääreltä. Liikkuisin varmasti ihan saman verran ilman pakkoakin mutta kaipaan vapautta.

Hulluinta tässä on se että tämä on vapaaehtoista. How crazy is that?

Jos antaisin jalkojen viedä ka mielen kertoa miten tänään liikkuisin? Tiedän että liikkuisin silti mutta miettisin jatkuvasti kuinka negatiivisesti tämä vaikuttaa tulevaan puolikkaaseen. 

Hullumpaa tässä on se että en ole tekemässä mitään maailman suurinta tulosta muille.

Olen tekemässä sitä itselleni, tavoitteena päästä maaliin ja mielellään siinä kolmen tunnin hujakoissa.

Erään illan porrasjuoksukaverina toimi perheen neiti. Jaksoi paremmin kuin minä!