Seinämaraton 2016, 1/2maraton

Pelipaikalla oltiin ajoissa. Ehdittiin nähdä maratoonareiden lähtö ja tehdä viimeiset suunnitelmat.
Lähtö tapahtui 2h maratoonareiden jälkeen. Meitä oli yllättävän iso joukko lähtijöitä pienessä tapahtumassa, samalla toki lähtivät 7km juoksijat ja me jotka ajateltiin viihtyä matkalla vähän pidempään. Otin paikalta kuvia ja soitin vielä kotiin, kerroin että jännittää. Kovasti kotona vaikutti olevan luottavainen kannustusjoukko <3

Oltiin päätetty pyrkiä aikaan 2.50 ja sekään ei ollut todellakaan selvää että siihen päästään. Yksi kierros oli 7km eli kierroksia mentiin siis kolme.
Ensimmäisen kierroksen meidän mukana juoksi myös ystäväni isosisko. Hän lähti juoksemaan 7kilometrin juoksua, ihan mieletön nainen! Viisi vuotta sitten hän sai synnytyksen jälkeen epilepsiakohtauksen joka halvaannutti toisen puolen kokonaan ja nyt hän oli meidän kanssa juoksemassa, ajatelkaa!

Eka kierros meni superkevyesti, ystäväni kanssa puhuttiin paljon ja osaltamme yritettiin pitää tämä sisko meiningissä mukana. 3.5kilometrin kohdalla nappasin lasin vettä ja matka jatkui. Sää oli ihana! Aurinko välillä pilkisti pilvien välistä ja välillä kävi kevyt tuuli. Veikkaisin lämpötilaksi +20, ihan kiva kun ei ollut liian kuuma!
Kierros tuli täyteen, viimeisen sadan metrin kohdalla me lähdettiin uudelle kierrokselle ja sisko juoksi maaliin, taputettiin ja kannustettiin. Tässä vaiheessa otettiin taas juomat, lasi urkkajuomaa ja lasi vettä.
Toinenkin kierros sujui hyvin, mä en kestä miten ihania toi maratonväki on! Aivan ihanan kannustavaa ja tsemppaavaa! Ihania! 

10.5km kohdalla oli taas piste, urheilujuomaa ja vettä taas, olo oli edelleen hyvä ja kevyt. Luottavainen. Juttu luisti, aurinko paistoi ja kevyt askel vaan rullasi eteenpäin. Taisin ihan ääneen sanoa että menee kevyesti, pelottavan kevyesti.

14kilometriä tuli täyteen, kaverin isä kysäisi voinut maalialueella samalla kun hörpittiin juomapisteeltä juomia. Taisin heittää että että ei oloja, joten vointi on ollut edelleen hyvä.

Viimeiselle kierrokselle lähdettiin luottavaisina, oltiin pari minuuttia pelattu aikaa sisään just in case, tiedettiin ja puhuttiinkin viimeisestä kierroksesta mentaalikierroksena. Jossain vaiheessa askel alkoi painaa, ehkä jossain 17kilometrin kohdalla? Kauhea jano ja tuntui ikuisuudelta päästä juomapisteelle joka oli 500'metrin päässä! Tuli se sieltä, naiset kysyi että joko ollaan kohta maalissa ja mikä fiilis? Kerroin että nyt enää viimeiset 3.5km ja ollaan jo pisteessä "ei enää ikinä". Seuraava kilometri oli tus-kaa! Mulla alkoi nestehukka oireet vaivata; oksetti ja oli kylmä. Sanoja ei enää vaihdettu, nyt vaan painettiin eteenpäin. Mietin mielessäni jäljellä olevaa matkaa ja vertasin sitä omaan kotilenkkiin että missä kohtaa sitä oltaisiin nyt jos sillä lenkillä olis. Iho oli kananlihalla ja kokoajan järkyttävä jano, nihkeä hiki ja alkoi ehkä vähän heikottaa. Puhuttiin että ei ainakaan täysmatkaa ikinä.
Viimeinen kilometri tuntui ikuisuudelta, stadioni näkyi ja kuului mutta ei tuntunut lähestyvän ikinä.

Taidettiin luvata että nyt vaan vedetään maaliin ja sitten kunnon palauttelut.
Stadionille saavuttiin ja mulla taas nousi kyyneleet silmiin. Kuului taputusta ja jostain kummasta viimeiselle sadalle metrolle löytyi vielä joku hullu loppukiri.
Ihan hullua! Me tehtiin se! Voittajia! Aika oli 2.50 eli aika hyvin laskettu vauhti!

Maalissa monta lasillista mehua naamaan, istumaan ja puhelua kotiin. Olo oli yllättävän hyvä, pientä heikotusta ja juoma tuntui ikävältä mahassa.
Jätettiin nälän ja olon takia palauttelut väliin ja suunnattiin makuunin kautta syömään. Kanapastaa ja kotikaljaa ja olo alkoi kohentua.

Kotona odotti lapset ja mies, lämmin ulkosauna ja mulle oli tehty ihan oma vihta! Illasta join paljon vettä ja söin yksin kaikki irtokarkit ihan hyvällä omalltunnolla. Iltapalaksi vielä kaurapuuro raejuustolla ja menin nukkumaan.
Yö olikin sitten täynnä oloja, palelti ja seuraavassa hetkessä hikosin märkänä. Pian taas palelin.
Aamulla olo oli jo normaali, tämä päivä on menty pitkillä päikkäreillä ja kävin vähän palauttelemassa kävellen koiran kanssa. Ruokahalua ei oikein ole mutta olen yrittänyt syödä.
Se eienääikinä muuttui jo yhdeksi polkujuoksukympiksi, syksyn puolikkaaksi ja jossain vaiheessa kesää ajateltiin juosta ihan aikaa vastaan kymppi.

Olo on ihan mieletön! Mä tein sen, ei askeltakaan kävelyä kuten ekalla kerralla. Ihan rehellisesti juoksin hitaasti koko matkan! Olo on niin loistava, voittajaolo!

Valmistautuminen puolimaratonille

Tässäkin asiassa on ainakin kahta koulukuntaa. Toisten mielestä puolikkaalle ei tarvitse sen kummemmin valmistautua , toiset (minä myös) taas ovat sitä mieltä että valmistautuminen on järkevää. 

Mä en tiedä onko näillä mun valmistumiselle fyysistä merkitystä mutta selkeä vaikutus sillä on omaan mentaalipuoleen.

 

Juoksu on lauantaina. Ma-ke treenasin normaalisti (pl raskaat jalkatreenit) torstaina pidin vapaan, tänään perjantaina käyn tekemässä kevyen kävelylenkin.

Keskiviikkoon asti söin normaalisti, torstaina siirryin plussakaloreille. Lisäsin ruokavalioon hieman lisää riisiä, otin välipalaksi banaanin ja jälkkäriksi hedelmiä, join pari lasia maitoa päivässä. Vettä juon normaalistikin sen 2.5-3l/pv joten siihen ei tarvinnut satsata.

Perjantaina aamupalalla söin vähän ennemmän puuroa kuin normaalisti, laitoin vähän enemmän raejuustoa, lasi maitoa. Lounaalla kalakeittoa, kurkkua ja jälkkäriksi appelsiini. Vähän päikkäreitä ja lepoa. Välipalalla kahvia, rahkaa mustikoilla ja banaanilla, pari riisikakkua salaatilla ja juustolla.  Protskupatukka kaupassa nälkään. Päivällisellä ranskalaisia ja nakkeja, vihanneksia. Pari irtokarkkia. Iltapalana Alku-puuroa.

Plussakaloreille siirtyminen pariksipäiväksi on aika helppoa ja niiden lisääminen yllättävän simppeliä. Sisällöllä kuitenkin on väliä; 2riviä valkosuklaata tuo saman määrän kaloreita kuin esimerkiksi 2purkkia maitorahkaa tai kolme keskikokoista appelsiinia. 

Syöminen on ehkä parasta ikinä joten mä sijoitan mun plussat viisaasti niin että saan syödä mahdollisimman 

paljon, heh. Toki tuolla oli ne kahdeksan irtokarkkia jotka oli vähän sellainen turha mutta tulipa nekin nyt maistettua. 

Valmistautuminen kruunattiin kävely/hölkkä lenkillä koirien kanssa metsässä, nyt vain painellaan sänkyyn ja toivotaan pikaista unta.

Ps. Mähän onnistuin sitten melkein mokaamaan tämän osallistumisen. Ajattelin että just in case etsin maratonmaksun kuitin. No enpä löytänyt. Tajusin että olen ilmoittautunut mutta en maksanut tapahtumaa, hienoa Sanna!

Onneksi, onneksi sivuilta löytyi yhteystiedot ja itkukurkussa kerroin mitä on tapahtunut. (Ennakkoilmoittautuminen päättyi 4.5, huomenna olis vielä voinut ilmoittautua uudestaan mutta paikalla piti olla jo 11.00 kun puolikkaan startti on 14.00). Puhelimessa mukava mies kertoi ettei ole mittään hätää, maksele nyt ja ota kuitti mukaan. 

Ihanaa! 

Revanssin aika.

Mulla on tuolla varmaan kaksikymmentä blogipostausta valmiina joista puuttuu vain kuvat. Tämänkin tekstin olen kirjoittanut ensimmäisen kerran kaksi viikkoa sitten, kirjoitan nyt uudestaan ja lisään kuvia Jotka eivät aiheeseen kuulu. Anteeksi.

Kolme yötä. Kolme yötä puolimaratonin revanssiin. 

Alunperin ajatuksena oli "sitten ens vuonna" juosta tavoitteellisesti parempi aika. No, se ens vuosi tulikin yllättävän nopeasti ja tässä välissä oli pari muuttujaa kuten esimerkiksi talvi, liukkaus ja motivaatiopula. 

Tavoitetta siis täytyi muuttaa ja se muuttui nyt sellaiseksi että lähdetään tekemään sitä kuuluisaa omaa juoksua, pyritään pääsemään maaliin paremmassa voinnissa kuin viimeksi ja mielellään alle kolmeen tuntiin. 

Syksyllä oli puhetta lähteä sitten taas Tampereelle tekemään oikeasti kunnon revanssi, aikatavoitteineen. Niin ja kesällä lähdetään tekemään hyvää aikaa kympille.

Jossain välissä tähän puolikkaaseen oli aikaa kolme kuukautta. Silloin mä kovasti suunnittelin kuinka ensi viikolla aloitan tavoitteellisen lenkkeilyn. Kuten arvata saattaa sitä ensiviikkoa ei tullut koskaan. Piti ottaa käyttöön plan B ja tehdä testijuoksu kaksi viikkoa ennen h-hetkeä. Kävin kokeilemassa jaksaisiko sitä hölkötellen 11kilometriä.  No jaksoihan sitä! Tokikaan tuo 11kilometriä ei ole sama kuin 21.1km, mutta antoi toivoa kuitenkin. 

Vauhti ei ollut vieläkään päätä huimaava MUTTA edistystä on talven aikana tapahtunut, vaikka lenkit on olleet 4-7km max kaksi kertaa

 viikossa. Tokihan tässä talven aikana on tullut tehtyä kaikenlaista liikuntaa 5-6krt/vko ja painokin on tippunut 21kiloa. 

Vielä syksyllä mukavalla vauhdilla juostuun kymppiin meni  pääsääntöisesti 1.30h. Nyt kun testasin tuon pidemmän lenkin niin kymppi meni aikaan 1.19 ja edelleen mentiin mukavalla vauhdilla.

Tein maanantaina myös yhden virhearvioinnin. Ihan vain muistutuksena itselleni kirjoitan että tuon toisen puoliskon kanssa juostu hidasvauhtinen pk-lenkki ei välttämättä ole sama kuin yksin juostu hidasvauhtinen pk-lenkki. 

Silloin kun mies harppasi yhden juoksuaskeleen minä otin kolme. Tälläinen persjalkainen, venyttäen 161cm pitkä hukkapätkä ei vastaa samaa kuin 182cm jänis. Tultiin 5kilometrin lenkki 7minuuttia nopeammin kuin olen ikinä yksin tullut. Seitsemän minuuttia on oikeasti paljon noin lyhyelle matkalle ja vertaan tässä omaa edellistä parasta aikaani.

Maanantaina luovuin pk-lenkin ajatuksesta ensimmäisen viiden metrin jälkeen, keskisyke oli kevyt 172 ja max 185. Olipa lenkki! Mutta tiedänpä nyt kenet pyydän mukaani seuraavalle vauhtikestävyyslenkille, ainakin vauhti on taattu.

Revanssista sitten sunnuntaina, saa nähdä miten akan käy.

Mää haluun patikoimaan!

Haaveilen aika monesta asiasta. Jos nyt jätän tästä pois ne perusasiat joista moni haaveilee, kuten esimerkiksi kesämökistä,   Terveydestä, rahasta, etelänmatkasta ja päiväunista.

Mä haluan patikoimaan!

Mä haaveilen parin päivän patikointiretkestä. Sellaisesta että pakkaisin rinkkaani makuupussin, evästä, taskulampun ja ensiaputarvikkeita. Ottaisin miehen mukaan. Maisemien pitäisi olla kivat ja retken sellaisen ympyrä jossa kuljettaisiin pisteestä A pisteeseen B ja C ja palattaisiin pisteeseen A. 

Ei ihan kotikonnuilla vaan jossain 100-300km päässä. 

Sellainen tekemisen meininki ja reitillä pitäisi olla joku lato/laavu jossa voi yöpyä ja laittaa ruokaa. 

Me lähdettäis aamulla ajamaan ja oltais iltapäivällä pelipaikalla. Otettais takapenkiltä rinkat ja vielä tarkistettaisiin  että kaikki on mukana. Paljonkohan vettä pitäisi olla tuollaiselle 3päivän reissulle? Miten ne pakataan ettei käy liian raskaaksi? 

Kiristettäisiin rinkan hihnat ja lähdettäis kävelemään. Olis vähän lämmin ja kivat pitkospuut ja polut. Kiviä. 

Kenkä ehkä vähän hiertäisi ja laitettais laastaria. Pysähdyttäis keittämään laavulle ruokaa ja laitettais pannukahvit. 

Linnut laulaisi ja aurinko paistaisi. Olis vähän hyttysiä muttei liikaa. Oksat narahtelisi jalkojen alla, nenässä tuoksuisi sammal. Jossain vois ehkä kohista vähän koski tai puro solista. 

Löydettäisiin hyvä yöpymispaikka ja otettais iltapalan ja pannukahvin lisäksi vähän fazerin sinistä ja istuttaisi vierekkäin. Kuunneltaisiin ääniä ja hihiteltäis ku pikkulapset. 

Syötäisiin vähän lisää suklaata ja pussattais.

 

Oltais niinku tiimi, patikkatiimi. 

Riisuttais yöpuulle, hoidettais vähän jalkoja päivän kävelyltä ja käytäis nukkumaan. Puhuttais vähän lapsista, menneistä ja tästä päivästä. Huomisestakin. Kerrottais kuinka kivaa meillä on, kuinka kannatti lähteä. 

Patikointia vielä päivä ja nukuttais toinenkin yö. Palattaisiin kotiin ja päätettäis että taas kyllä mennään!

Me toteutetaan tämä tässä tänä kesänä tai syksynä, siitä tulee niin kivaa! Me ollaan tuon miehen kanssa ihan huikea reissutiimi, nautitaan toistemme seurasta.

Vielä kun löytäis sen hyvän reitin!

Minä olen.

 Mä olen viimeaikoina tajunnut että musta ei ehkä ikinä tule sellaista jota voisi kutsua aikuiseksi. Vai miltä se aikuisuus tuntuu? Onko se sellaista että tietää toimivansa oikein ja voi olla varma että ainakin 95% omista päätöksistä on hyviä ja fiksuja ja ne loput 5% on ainakin just fine, ihan hyviä.

Mä olen tehnyt roppakaupalla päätöksiä jotka nyt ei ollutkaan niin järkeviä. Näin muutaman mainitakseni esimerkiksi hevosen ostaminen ja keittiön ihan hyvän lattian vaihtaminen mattamustaan laminaattiin jossa todellakin näkyy kaikki.

Mä olen sellainen hölösuu. Puhun ja puhun ja puhun. Nauran paljon. Enkä aina osaa olla ihan hiljaa. Joka asiaan on sanottava jotain, edes vähän. 

Aikuiset ei tee niin. Ne nauraa sellaista syvää röhö-naurua "heh heh" hyvän jutun päälle, sanoo "Aivan!" Siihen kun puhutaan järkeviä finanssikriisistä ja osaavat kertoa seuraavan 14vuorokauden sään ilmankosteusprosentteineen. 

Tänään ja eilenkin tajusin etten ole ihan täysin aikuinen vielä. Aloitin lukemaan anatomiantenttiin päivää ennen tenttiä . Paniikissa. Onnea on toki se että mulla on hyvä tekniikka oppimiseen mutta se on hieman aikaa vievä. Onnea tässä oli myös se että meidän opettaja oli niin aikuinen että se arvasi että me muut ei ehkä olla niin aikuisia, vaikka keski-ikä luokassa onkin yli 30 ja antoi meille läjän kysymyksiä valmiiksi joista osa tulee kokeeseen. 

Se mun tekniikka lukemiseen  on hyvä, jo lukiossa opittu mutta oikeasti todella hidas. 

-Ensin tiivistän kaikki paperille

-etsin paperilta vaikeat asiat ja tiivistän toiselle paperille.

-ne mitä en opi menee kolmannelle paperille

-ne mitä en opi neljännelle jne..

Toimii mutta hidasta!

Siinä vaiheessa kun tentti tuotiin eteen niin koko luokasta kuuluis syvä huokaus, helpottunut huokaus. Tentti oli ihan helppo ja tuntui että olisi lukenut ja stressannut ihan turhaan. Tässä vaiheessa aikuinen olisi tiedostanut että itseä vartenhan tässä opiskellaan. Niinpä niin. Aikuinen.

Uunikasvikset

Helppo tapa saada lapsetkin syömään kasviksia raasteen lisäksi jantämä ohje on niin simppeli että tätä löytyy meiltä aika usein. Tästä satsista tulee meidän perheelle (2aikuista 7lasta) mutta sen voi vaikka puolittaa niin on vähän sopivampi.

Munakoiso

Parsakaali

Porkkana

Bataatti

Kesäkurpitsa 

Öljyä 

Chiliä

Aromisuolaa 

Kuori bataatti,porkkana ja kesäkurpitsa, pilko kaikki ainekset suunnilleen samankokoisiksi paloiksi. Kokoa pilkotut kasvikset kulhoon ja lorauta päälle reippaasti (oliivi)öljyä. 

Pilko chili ihan pieneksi tai vaihtoehtoisesti käytä chilijauhetta, lisää joukkoon ja sekoittele taas. Sitten aromisuolaa tms ja sama homma, pieni sekoitus ja n1/2h jääkaapissa. 

Sitten kumotaan koko komeus joko ihan uunipellille tai vuokaan,kuten itse tykkään tehdä. 170astetta ja n.45minuuttia, kääntele välillä.

Helppoa, hyvää ja melko terveellistä! ❤️l

En mä ehi.

Kaikki tuntee Pirjo-Artturin. P-A tietää asioista paljon, P-A tietää kuinka hänen tulisi liikkua, syödä ja nukkua. P-An mielestä kaikilla muilla on enemmän aikaa kuin hänellä, kaikki muut mutta ei hän. En mä ehi, hän sanoo kun kysyt mikset sinäkin liiku kun haluaisit voida paremmin.

Mikset sitten syö terveellisemmin, jos tiedät että olosi siitä parantuisi? En mä ehi, hän vastaa.

Pirjo-Artturi nukkuu yössä neljätuntia ja päivällä hän nukkuu töiden päätteeksi tunnin päiväunet koska hän ei ehdi nukkua yöllä. 

Minussakin asuu Pirjo-Artturi. Minun Pirjo-Artturin ääni on viimeiaikoina ehkä hieman hiljentynyt mutta se on alannut löytämään joukostaan paljon kaltaisiaan. Itseasiassa minä tunnen hurjan monta Pirjo-Artturia joita huvittaisi ja kiinnostaisi mutta koska ruuhkavuodet nii ei ehi.

Minun Pirjo-Artturi hieman loukkaantui kun aloin liikkumaan. Se loukantui myös siitä kun aloin nukkumaan. Kaikista eniten P-A veti kuitenkin herneen nenäänsä siitä että aloin järkeistämään syömisiäni. Että yhtäkkiä minulla olikin aikaa tehdä aikaavievää terveellistä ruokaa ja vielä aikaa syödä sitä! Aikamoinen herneperse tuo ystävämme Pirjo-Artturi.

Olenkin yrittänyt sanoa omalla P-Alle ettei aina tarvitsekaan ehtiä, on ihan ok sanoa en mä ehi. Pirjo-Artturi tietääkin että aina se ehtiminen ei ole minusta kiinni ja hyvin nukuttuihin öihin vaikuttaa usein meidän perheen jälkikasvu.

Asioita on hyvä järjestää niin että ehtii ainakin joskus. Priorisoida. Jos asia on sinulle tärkeä niin sinä kyllä ehdit, ainakin välillä, edes kerran viikossa hyötyliikkua, raastamaan porkkanan ja nukkumaan hyvin. Tai ainakin yrittämään.

Välillä sitä huomaa keksivänsä syitä miksi tänään olisi hyvä päivä syödä mitä huvittaa. Älkää käsittäkö väärin, joskus se on ihan hyvä!

Itsestäni olen oppinut huomaamaan ruoalla/herkuilla palkitsemisen. Onko vähän näppärää siivota ensin reippaasti ja sitten ostaa pussillinen karkkia koska mä siivosin niin hyvin. Yleensä tähän on yhdistettävissä ruokailun epäsäännöllisyys ja tästä syystä mä pyrin syömään usein, 2-3tunnin välein. Pyrin siihen että joka aterialla on kohtuullisesti kaikkea; niin proteiiniä, hiilihydraattia kuin hyviä rasvoja. Himo herkkuihin ei iske niin helposti kun vatsa on jatkuvasti tyytyväinen. Vaikka Pirjo-Artturi yrittää usein kertoa, kuinka tänään(kin) olisi hyvä päivä vetää irtokarkkiöverit niin sitä ei kannata aina kuunnella, P-A on usein katkera sillä hän on niin kiireinen että hänelle ne irttarit sopii koska ei ehdi valmistamaan kunnollisia aterioita päivittäin. 

Itselleen pitää toki olla armollinen ja osata syödä myös ajattelematta mitä syö. Niitä karkkeja ja mättöruokaakin. Kohtuus kaikessa kuten sanotaan. Näille syömisellä on aikansa ja paikkansa mutta ei joka päivä. Ei ehkä edes jokatoinen.