maanantai 15. kesäkuuta 2015

Pitkän ja hitaan lenkin merkitys mieleen

Pitkällä ja hitaalla lenkillä on suuri vaikutus ihmisen fysiikkaan. Se mm lisää sydämen iskutilavuutta,
kehoon tulee lisää hiussuonia, kehittää hapenottokykyä ja sydän vahvistuu. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka mutta olkoot se jonkin tulevan postauksen aihe.

Eilisen pitkikseni aikana mietin , miten ihanaa tämä hölkkääminen juokseminen onkaan kun sitä saa tehdä hitaasti ja rakkaudella hölkötellen. Jokaisen pitkän lenkin jälkeen itselle muistuu mieleen, miksi tämä onkaan niin kivaa!

Mun pitkät ja hitaat lenkit on edelleen siis todella hitaita, eilinenkin lenkki taittui 8,5min/km vauhdilla. keskisyke oli 153. Lähtiessäni kello oli illalla lähellä yhdeksää ja taivaalta satoi vettä. IHANA lenkkikeli, oikeasti. Mä tykkään juosta tuollaisessa tihkusateessa ja jos saisin valita niin mielummin juoksen kaatosateessa kuin 22asteen helteessä. Tuuli on toinen asia mitä inhoan. Lapsuudenystäväni polki kouluun joka aamu 4km ja huuteli tuulelle (oi,kyllä!) mitä mieleenpainuvampia loukkauksia kuten esimerkiksi "tuuli sun henkes haisoo"  ja sai tästä pontta vintata fillarilla vähän lujempaa. Täällä pohjanmaalla ku on niin aakeeta laakeeta notta tuuliki puhaltaa pikkuusen suuremmin.

Mulle on nyt kehitttynyt paha tapa tarkkailla nopeuttani mittarista, mitä teen lyhyillä, vauhdikkailla lenkeillä. Silloin se on minulle tarpeellista sillä tahdon juosta tasaista vauhtia. Eilen päätin että en kertaakaan katso vauhtia vaan tarkkailen ainoastaan matkaa ja sykkeitä. Oli ihana juosta ilman omantunnon kolkutuksia, jossa joku kuiskailee korvaasi kuinka vauhti oli tällä kilometrillä kymmenen sekuntia hitaampi kuin edellisellä kierroksella.  Hölkötellä hitaasti ja väistellä lätäköitä. Loppumatkasta astuin lätäköihin tahallaan vain kokeakseni miltä se tuntuikaan kun kenkä kastuu.

Mieli oli rauhallinen ja zen oli löytynyt. Pari miinustakin löysin itsestäni.
- Loppumatkasta mietin kuinka tätäkään iloa ei kauan kestä, pian on tiistai ja taas kovan juoksun aika, sitten ei ole kivaa.
-Otin koiran mukaan. älä tee tätä toiste jos juokset muualla kuin metsätiellä. Metsässä koira on vapaana ja nyt se oli kiinni. yritti pysähtyä ja pysähtyi vähän väliä. Piti kiristellä hampaita.

usein viimeaikaisilla matkoillani olen tehnyt mielikuvaharjoitteita tulevasta puolikkaasta. Hassua on se että ne on aina hirveän positiivisia, kuvittelen hölkötteleväni tukka hulmuten ja hymyillen. Sitä se ei varmaankaan ole.  Ehkä pitää lisätä harjoitteisiin myös kramppaavia reisiä ja vessahätää.
Miltähän juoksu maistuu tuon puolikkaan jälkeen?
Onkohan se niin kamalaa että koko juoksu jää siihen?
Pääsenköhän edes maaliin?
mitä jos puolikas osaltani peruuntuu jostain syystä, mitäs sitten?
Nyt meni jo niin ohi aiheen että palaanpas vielä vähän noihin pitkiin lenkkeihin:
niitä pitää tehdä. muuten ei ole nää kivaa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti