Juoksuähky

Se alkoi hiipiä varovasti. 

Joo, tänään vois koittaa mennä pururadalle vaikka ihan kävelemään.

Käviskö sitä tänään uimassa?

Ai lähdenkö pyöräilemään?

No ei, tänään pitää juosta Xmäärä kun huomenna on sitäjatätä ettei huomenna onnistu.

Juokseminen on edelleen kivaa ja onnistumiset kantaa eteenpäin. Kuitenkin takaraivossa kolkuttaa aika jolloin ei tarvitse orjallisesti juosta. Jolloin voi pinkaista sateeseen juoksemaan just sillä hetkellä hyvä määrä, eikä ole katastrofi jos tällä viikolla jättääkin sen juoksemisen yhteen lenkkiin ja ui sen edestä.

Enää neljä viikkoa ja sen jälkeen se oli hetkellisesti tässä. Neljä viikkoa ja sen jälkeen juoksen silloin kun huvittaa, miten huvittaa ja missä huvittaa. 

Nyt jo alkaa tuntemaan syyllisyyttä siitä kun joka ilta on jokin meno mihin lähden yksin. Juoksemaan, pyöräilemään, kiipeämään portaita.

Juoksemisen tavoitteellisuus ei ole syönyt iloa juoksusta mutta se on syönyt mieltä, spontaanisti ei juuri nyt lenkkeillä. Kaipaan lomaa niin paljon kuin lomaa voi kaivata kalenterin ääreltä. Liikkuisin varmasti ihan saman verran ilman pakkoakin mutta kaipaan vapautta.

Hulluinta tässä on se että tämä on vapaaehtoista. How crazy is that?

Jos antaisin jalkojen viedä ka mielen kertoa miten tänään liikkuisin? Tiedän että liikkuisin silti mutta miettisin jatkuvasti kuinka negatiivisesti tämä vaikuttaa tulevaan puolikkaaseen. 

Hullumpaa tässä on se että en ole tekemässä mitään maailman suurinta tulosta muille.

Olen tekemässä sitä itselleni, tavoitteena päästä maaliin ja mielellään siinä kolmen tunnin hujakoissa.

Erään illan porrasjuoksukaverina toimi perheen neiti. Jaksoi paremmin kuin minä!