keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Leuanveto

Eräänä päivänä päätin opetella vetämään leukoja. Se on laji jota en koskaan ole osannut.
Kuvittelin ettei se ole sujunut siksi että mulla on ollut liikaa painoa kunnes tajusin että se ei ole sujunut koska mulla ei ole ollut tarpeeksi voimaa EIKÄ oikeaa tekniikkaa. 
Joten tuumasta toimeen!

Pikainen googlaus kertoi että tämänkin taidon voi oppia, esimerkiksi Täällä hyvä linkki aiheesta.

Aloitin harjoittelun roikkumisella. Koska olen malttamaton tein samalla harjoituksia alastulon kanssa eli nostin itseni yläasennossa tuolin avulla->jalat irti tuolista ja hidas alastulo ja toistelin niin monta kertaa kuin jaksoin. Eli en kovin montaa :D
Viikon verran tein tätä päivittäin 2-10minuuttia ja viikolla kaksi kokeilin mitä tapahtuu kun kokeilee ihan oikeasti mitä osaan jo. 
No nousin vähän ylemmäs.
Jatkoin harjoittelua päivittäin ja aina tangon ohi kulkiessani kokeilin ihan ohimennen vetää leuan.
Neljä viikkoa ja päivä kunnes hupsista vaan! I did it! 
Ja kyllä se menee edelleenkin! Välillä on päiviä jolloin se onnistuu aamulla muttei illalla mutta 99.7% kerroista onnistuu.


Voittajaolo! Todellakin!

4 kommenttia:

  1. Iso hatunnosto ja ylävitonen leuasta ja edellisessä postauksessa kerrotuista jutuista! Hienoja saavutuksia, todella :). Eikö oo ihana tunne, kun saavuttaa sellaisen liikunnallisen ihmisen identiteetin? Ja tsemppiä opintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Siis fiilis on ihan mieletön!!
      Liikunta on tuonut niin paljon lisää mun elämään, toivon etten koskaan joudu päästämään siitä irti! :)

      Poista
  2. Vau! Hienoa! Tässä on yks jota en osaa, mutta haluaisin osata. Pitäisi vaan harjoitella!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista